keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Lukusuunnitelma

Onpa tämä postaus antanut odotuttaa itseään. Itseasiassa, vieläkään en ole kunnolla tervehtynyt, valitettavasti jälkitaudit ovat puskeneet päälle ja kirjoittelen tekstiä blogiini aina oman kunnon salliessa. Kaikesta huolimatta, nyt asiaan!


Kuva täältä

Tästä se alkaa, ainakin epävirallisesti :) Kyseessä on tärkeän lukusuunnitelman teko, jonka tulee kantaa hedelmää seuraavat yhdeksän kuukautta, jonka jälkeen odoton kuin kuuta nousevaa hyväksytty-kirjettä.

 
Kuva täältä

Tavoitteenani on lukea niin paljon kuin ehdin, mutta ennen kaikkea laadukkaasti. Tämä tarkoittaa sitä että vaikka ehtisin lukea tunnin tai kaksi päivässä, haluan että se tieto on selkärankaan asti opittua eikä hauki-on-kala-muisteloa. En pyri lukemaan 24/7 seuraavan vuoden, vaan lukemaan omaan tahtiin pitäen myös rehellisiä välipäiviä. Olen jakanut "lukuvuoteni" kahteen osaan, joista ensimmäinen sisältää kuusi kuukautta lääkikseen lukua, kesken olevien opiskelujen ohessa. Toinen osa sisältää 4 kuukautta pääsykoe-lukemista töiden ohessa. Koko vuoden ajan aion käydä myös valmennuskurssilla. Tulossa on siis rankkaa mättöä!


Kuva täältä

Eka osa koostuu siis koulussa istuttavista teoria tunneista, opinnäytetyöstä ja 3-vuorossa tapahtuvasta työharjoittelusta. Kaiken muun ajan aion pyhittää lukemiselle ja levolle. Toisessa osassa aion lukea ja käydä töissä, joko päivä- tai vuorotöissä. Tavoitteenani on tässä kohtaa pyhittää suurempi osa vapaa-ajastani lukemiselle, sillä aiemmin koulun viemä aika kirjallisista töistä vapautuu käyttööni. Näiden jaksojen väliin jää koulusta valmistuminen, mikä helpottaa myös ajallisesti kuin taloudellisesti tilannettani :)
 
Kuva täältä


Koko ajan aion asennoitua niin että nyt menen sisälle, sillä minulla ei ole muita B-vaihtoehtoja. Uskon että asenteeni, motivaationi, aikaisempi koulutukseni sekä työkokemukseni ovat eduksi. Eikä varmasti myöskään ikänikään tuomasta itsevarmuudesta, itsetuntemuksesta ja kärsivällisyydestä ole haittaa ;)

Ensi postauksessa kerron mihin valmennusfirmaan päädyin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti