maanantai 25. marraskuuta 2013

Elokuvailta

Tänään sain nauttia harvinaisesta herkusta eli ystävien keskeisestä elokuvaillasta. Meillä on ollut tapana tyttöystävien kesken käydä ulkona syömässä ja katselemassa ensi-iltoja, joskus voimme jatkaa illanistujaisia yöhönkin asti. Aikataulukiireiden vuoksi, tätä tapahtuu nykyisin liian harvoin.

Kuva täältä
Nyt ensi-iltaelokuvaksi valikoitui Nälkäpeli 2- Vihan liekit. Olemme käyneet aikaisemmin katsomassa ykkösosan, joten kakkososa oli luonteva käydä myös kurkkaamassa. Valitettavasti en tiedä mihin elokuvan tarina pohjautuu tai  tuleeko jatko-osia montakin, mutta olemme tällä kertaa kiinnostuneita lähinnä näyttelijöistä. Henkilökohtaisesti fanitan Jennifer Lawrencia hänen ihanan persoonansa ja autenttisuudensa vuoksi. Hän on vielä niin nuori etten osaa arvioida hänen näyttelijäntaitoja, mutta ihmisenä hän on hirveän pidettävä tapaus! Lisäarvostusta hän saa siitä, että tuntuu olevan hollowood tähdeksi maanläheinen, luonnollinen ja naisellinen. Juuri tällainen henkilö on nykyaikana kaivatun terveellinen esikuva lapsille ja nuorille.

Kaunis hymy täältä

Leffa oli erittäin hyvä ja odotan kovasti jo kolmatta osaa. En halua spoilata liikaa elokuvaan menijöitä, mutta uusia komistuksia tässä jatko-osassa täytyy varustautua näkemään ;) suosittelen katsomaan tämän ja ykkösosan!

lauantai 9. marraskuuta 2013

Pikkujoulut lähestyy!

 
Kuva täältä

Vuoden pimeimmän ajan juhlat lähestyvät! Introna kerrottakoon vähän virallisempi alkusepustus: Pikkujoulut eli pikkarit vietetään yleensä ryhmän, esimerkiksi työpaikkaporukan kanssa tai miksei kavereidenkin kesken. Legendaariset niistä yleensä tekee hyvä ilmapiiri ja oikeat valinnat!
 
Kuva täältä

Perusasiat pitää olla kondiksessa, näitä ovat mm.: ajoissa varattu ravintola tai muu ruokatarjoilu, tarpeeksi vieraita kutsulistalla (The more the merrier), musiikkia, etukäteen infottu pukukoodi, selkeä ja ennakoitu juomapolitiikka ja pisteenä i:n päälle voidaan valita pikkareihin tietty teema: matka maailman ympäri, Hollywood, Moulin Rouge, jne.

Kuva täältä
Pikkarini tältä vuodelta taidan viettää ensin ryhmässä opiskelutovereideni ja lähteä siitä romanttisille jatkoille, kahdestaan kumppanini kanssa. Juhlaan olen jo hionut mielessäni pikkumustaa asua, johtuen a) rajoittuneesta budjetista sekä b) uskon viime vuoden mekon passeliin uusiokäyttöön. Mekko ostettiin viime vuoden pikkumusta-teemaan Seppälästä, mutta huomasin että vastaavanlaisia löytyy tänä vuonna esimerkiksi Nelly.com:ista, Bubbleroomista tai Zalandolta.

Esimerkki pikkumustasta. Kuva täältä

Kuvassa eitelty mekko muistuttaa kovasti omaani, joka on mielestäni erittäinen ajaton, klassinen, suhteellisen tyylikäs, laadukas ja tarpeeksi naisellinen. Tällaista mekkoa on helppo asustaa ja tarvittaessa modata mieleisekseen pienelläkin vaivalla, nimimerkillä turpoan-HELPOSTI-muumiksi. Tällainen mekko toimii siis erittäin monipuolisesti ja sopii hyvin jokanaisen luottomekoksi vaaterekkiin.
Mustahan on värinä siitä mielenkiintoinen, että sillä tuntuu olevan illusiootaipumus  hoikentaa vartta ja toisaalta, siihen on myös helppo yhdistellä muita värejä. 
Henkilökohtaisesti ainut negatiivinen mielipide, löytyy juuri mekon väristä. Kuulun niihin ihmisiin jotka rakastaa värejä ja niiden käyttöä, eikä koe mustaa edes värinä. En pidä syys-talven mustanpuhuvasta synkkyydestä, humoristisesti ajattelen olevani henkisesti allerginen mustalle :D

Kun yhdistän mekkoon nahkaiset avokkaat, kiiltäviä hopeakoruja ja näyttävän kampauksen, on lopputulos taattu ;) Lopuksi, joskus naisten toeletissa pilkun jälkeen kuultua:


"Ku väri o harmaa, o vienti sillo varmaa.."



perjantai 8. marraskuuta 2013

Veitsen terällä

Tilasin pimeiden aikojen piristykseksi tai takan sytykkeeksi hieman kirjoja, yksi tilatuista ennakko-suosikeistani oli Christian Lybäckistä kertova elämäntarina.

Christianin sivuprofiili etukannessa



Edellä mainittu on kiehtova hahmo ja persoona sinänsä jo historiansa ja saavutuksiensa ansiosta. Tämän tyypin on oltava harvinaisen kova luu! Aman Alizadin slogania siteeraten: " Kelatkaa", mies on lähtenyt alkutilanteesta, edustaen sterotyyppistä hulttiota, jolla voi olla tulevaisuudessa vain yksi suunta ja se on alaspäin. 
Kirjan päähenkilö päättää jossakin vaiheessa elämää ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä, ja muuttaa totaalisesti elämänsä suunnaan mitä hankalimmassa tilanteessa. Christian käy peruskoulun ja lukion vankilassa, lähtee ruotsin arvostettuun Karolinska instituuttiin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, jonka jälkeen palaa takaisin suomeen. Kotimaassaan hän päättää opiskella lääkäriksi ja erikoistuu ortopediaan. Nykyisin hän on tohtoriksi väitellyt, yksityisen sairaalan osakas ja arvostettu kirurgi.

Jos jostakin tositarinasta voi voimaantua ja saada uskoa, niin tästä. Oma tilanne ei enää näytäkään niin mahdottomalta :)

The joulukalenteri

Nyt alkaa olemaan aika hankkia omat joulukalenterit. Allekirjoittaneella kuitenkin löytyy ne vuosikausia kestäneet suosikit, joita ei hevillä korvata :)

Näitä ovat partiolaisten adventtikalenterit, joiden hinta on 7€. Tämä raha menee partiolaisten hyväksi ja välttyy luukkuja avatessa lisäkaloreilta, joten ostaessa saa hyvän omantunnon.


Tämän vuoden kalenteri. Kuva täältä
Toinen suosikkini on veikkauksen jouluarpa (á 10€). Tämä kalenteri on muuttanut ulkonäköään vuosien varrella, mutta idea on säilynyt suhteellisen samanlaisena. Jos arvasta ei saa riihikuivaa, niin ainakin voi sanoa että luukkujen avaaminen on ollut suhteellisen jännittävää ;) Muistan kuinka erityisesti perheen aikuiset ovat olleet innokkaita avaamaan  luukkuunsa aamuisin. Ehkä arpa soveltuukin enemmän hieman vanhemmille joulunodottajille ja tapanani on ollut ostaa aikuisille perheenjäsenille tällainen joululahjaksi. Mikä sen mukavampaa kuin saada aattona raaputtaa kaikki 24 luukkua kerralla :D
Tänä vuonna kalenteri näyttää tältä.

Vuoden 2013 sisältö. Ihana tuo 24.luukun muoto!

En ole koskaan välittänyt niinkään suklaakalentereista (siis ylipäänsä suklaasta) tai muunlaisista lelukalentereista, ehkä eniten joulukalentereissa päistää niiden korkeat myyntihinnat. Esimerkiksi tiettyjen joulukalentereiden hinnat ovat yli 30 € ja nämä kalenterit ovat kuitenkin niitä, jotka myydään loppuun ensimmäisenä. Voidaan miettiä kuinka paljon tuleekaan loppusummaksi, jos perheessä on useampi kuin yksi lapsi.. En halua tukea tällaiseen linjaan lähteneiden markkinoiden kasvua entisestään, joten suosin halvempia/toisenlaisia ratkaisuja.


Makuasioita nämä ovat ja jokainen taaplaa tyylillään, mutta tässä nyt oli juttua allekirjoittaneen omista suosikeista :) 

Hyvää marraskuuta!