perjantai 8. marraskuuta 2013

The joulukalenteri

Nyt alkaa olemaan aika hankkia omat joulukalenterit. Allekirjoittaneella kuitenkin löytyy ne vuosikausia kestäneet suosikit, joita ei hevillä korvata :)

Näitä ovat partiolaisten adventtikalenterit, joiden hinta on 7€. Tämä raha menee partiolaisten hyväksi ja välttyy luukkuja avatessa lisäkaloreilta, joten ostaessa saa hyvän omantunnon.


Tämän vuoden kalenteri. Kuva täältä
Toinen suosikkini on veikkauksen jouluarpa (á 10€). Tämä kalenteri on muuttanut ulkonäköään vuosien varrella, mutta idea on säilynyt suhteellisen samanlaisena. Jos arvasta ei saa riihikuivaa, niin ainakin voi sanoa että luukkujen avaaminen on ollut suhteellisen jännittävää ;) Muistan kuinka erityisesti perheen aikuiset ovat olleet innokkaita avaamaan  luukkuunsa aamuisin. Ehkä arpa soveltuukin enemmän hieman vanhemmille joulunodottajille ja tapanani on ollut ostaa aikuisille perheenjäsenille tällainen joululahjaksi. Mikä sen mukavampaa kuin saada aattona raaputtaa kaikki 24 luukkua kerralla :D
Tänä vuonna kalenteri näyttää tältä.

Vuoden 2013 sisältö. Ihana tuo 24.luukun muoto!

En ole koskaan välittänyt niinkään suklaakalentereista (siis ylipäänsä suklaasta) tai muunlaisista lelukalentereista, ehkä eniten joulukalentereissa päistää niiden korkeat myyntihinnat. Esimerkiksi tiettyjen joulukalentereiden hinnat ovat yli 30 € ja nämä kalenterit ovat kuitenkin niitä, jotka myydään loppuun ensimmäisenä. Voidaan miettiä kuinka paljon tuleekaan loppusummaksi, jos perheessä on useampi kuin yksi lapsi.. En halua tukea tällaiseen linjaan lähteneiden markkinoiden kasvua entisestään, joten suosin halvempia/toisenlaisia ratkaisuja.


Makuasioita nämä ovat ja jokainen taaplaa tyylillään, mutta tässä nyt oli juttua allekirjoittaneen omista suosikeista :) 

Hyvää marraskuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti