Kuva täältä |
Oma akilleenkantapää on se, miten saada tuo kaikki tehtyä niin, että lopputuote on vielä suussasulavan tuore. Yleensä pulla on ehtinyt jo kuivua ja kuohkea kermavaahto lässähtää. Vapaapäivänäni aloitan koko projektin aamulla, puolenpäivän aikaan saan pullat uunista ulos ja aloitan kermavaahdosta. Vihdoin olen alkanut arvostamaan vaivattomuutta ja ostanut kaupasta valmiin hillon/mantelitahnan. Näin olen saanut kaikki hatutkin leikattua irti ja alkaa kerman pursotus. Nyt kello alkaakin olemaan iltapäivän puolella. Kun iltaan mennessä olen saanut pullat tehtyä ja siivottua koko keittiön, olenkin niin valmis kaatumaan sänkyyn, ettei pullat enää houkuta :)
Jos joku nyt keksii miten tämän koko touhun saa nopeutettua, niin vinkkiä kehiin!
Tässä kaikkien laiskiaisten herkkuresepti:
1 x pullataikina, joka aikaisemmin julkaistu blogissani.
50-100g marsipaanimassaa tai 1 tlk marjahilloa
noin 3-4dl kuohukermaa
0,5 prk maitorahkaa
2-3tl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Jokainen pulla valmistellaan ja leikataan sahateräisellä veitsellä kahtia. Kerma kuohutetaan, lisäen siihen lopuksi sokeria ja puolikkaan rahkan. Näin ollen sisällöstä tulee hieman rahkamaisempi, mutta jämäkimpi esim. kuljettamista varten. Aloitan aina pullan alaosan reunojen pursotuksella, keskelle lisään lusikallisen hilloa tai mantelimassaa. Lopuksi sujautan oikean lakin päälle, esim. mantelitäytteisiin mantelilakkinen ja hillotäytteisiin raesokerinen lakki. Salaisena ainesosanani taikinassa käyttämäni sahrami, antaa ihanan ja herkullisen värikontrastin pullille!
Kumpi sinusta on oikea täyte pullaan vai maistuuko molemmat?
Tässä yksi tarjoiluehdotus lisää. Kuva täältä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti