maanantai 13. tammikuuta 2014

Pataleipä

Ensin oli avokado-pasta, sitten tuli pataleipä. Näin ne uudet inspiraation aallot tulevat ja leviävät sosiaalisessa mediassa eli somessa.

Kokeilin tehdä tuon perusreseptin mukaista leipää ja voi että kuinka silmiähivelevän kaunis leipä siitä syntyi. Maku oli myös hyvää, tosin omatekoinen, tuore vaalea-leipä maistuu aina ;)

Reseptin alkuperästä en tiedä, paljon sitä näkyy eri blogeissa, mutta itse kuulin tämän kahvipöydässä toiselta leipuri-ihmiseltä:

7dl jauhoja
1-2tl suolaa
1tl kuivahiiva
3,5dl lämmintä vettä

Sekoita kuivat aineet, lopuksi kaada vesi joukkoon. Sekoita (mahd.vähän) puukauhalla ainekset sekaisin.

Jätä elmukelmuun ja lämpimään yön yli tai 12-18 tunniksi kohoamaan. 

Kohoamisen jälkeen, kaada taikina jauhotetulle alustalle esim. Leivinpaperin päälle ja pyöräytä taikinaa hieman jauhoissa, ja jätä hetkeksi kohoamaan. Huom. Älä vaivaa taikinaa!

Laita uuni kuumenemaan 225asteeseen tyhjän vuuan/padan/saviruukun kanssa keskitasolle. Kun uuni on valmis, heitä kohonnut ja jauhotettu taikina vuokaan, laita kansi päälle ja anna paistua 30min ajan. Tämän jälkeen, anna paistua uunissa vielä 15min ajan ilman kantta, jotta leipä saa rapsakkaan kullanruskean pinnan. 

Tarjoile lämpimänä kylmän juoman kera!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti