Vaikka työttömyys uhkaa tulla vierailulle tässä kuussa, olen ottanut käyttöön suunnitelman, jonka mukaan aion hakea säännöllisin väliajoin eri paikkoihin töihin, niihinkin joihin kokemukseni tai koulutukseni ei riitä. Pistetän CV:tä varoiksi menemään vielä niillekin, jotka eivät edes tiedä tarvitsevansa uusia työntekijöitä.
Varasuunnitelmani on perehtyä eri jatko- ja täydennyskoulutuksiin, näitä ovat esim. Yliopiston terveystieteet ja amk-koulutukset terveysalalta. Aina voin kaivaa myös ne lääkiksen pääsykoekirjat esille ja jatkaa siitä mihin viimeksi jäin.
Toiseksi harrastukseksi olen löytänyt liikunnan lisäksi käsityöt. Opiskelin youtube:sta virkkaamisen salat ja ostin koukut kotiin. Sain 2kk:ssa tehtyä elämäni ensimmäisen Happypotamuksen, joka kotiutui jouluna erityisperheelle. Lisää pehmoja tulossa..
Pieniä iloja kaiken keskellä. Toivotan kaikille parempaa vuosikertaa, uutta vuotta 2015!
Kuva täältä |
Kuva täältä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti