-Sisältää mainospuhetta-
JES! vihdoinkin tilaukseni ovat saapuneet, tilasin uusia pesuaineita netistä. Tilasin kaksi shampoota (Redken, Kerastase) ja yhden hoitoaineen (Redken). Aikaisemmin olen käyttänyt TIGI:n tuotteita, mutta valitettavaksi hyväksi toteamani tuotteet eli itselleni parhaiten sopivia pesuaineita on lopetettu. Tämän johdosta päädyin kokeilemaan Kerastasen kiiltoa lupaavaa shampoota, sekä Redkeniltä loistetta ja pehmeyttä lupaavia tuotteita.
Pieni selvennyksen sananen vielä omista hiustenhoitotottumuksista. Hiustenhoito rutiineihini kuuluu tällä hiusnaamion ja -öljyn sekä jätettävän hoitoaineen käyttö. Ajoittain käyn kampaajalla värjäämässä juurikasvua, tasoittamassa latvoja sekä ottamassa päänahan hieronnalla höystettyjä öljyhoitohauteita.
Pinkki shampoopullo on värinä aina mieleinen ;) |
Ko. Tuotteilla oli hintaa, mutta aikaisemman kokemukseni eli yksittäisen empiirisen kokeiluni jälkeen, uskon vahvasti että nämä ovat hintansa arvoisia. Hiukseni tuntuivat todella pehmeiltä, terveiltä ja kiiltäviltä. Myöskään väri ei haalistunut, päinvastoin. Ödööri näissä purtiloissa oli myös oikein raikas, ehkä hoitsikassa tuoksu ei ihan kolahtanut, mutta ei sitä huonoksi voi missään tapauksessa sanoa :)
Ekologisena plussana pitää mainita että, kaikki nämä pullot pystyy säilyttämään ylösalaisin, jolloin kaikkien tuoteainejäämien saaminen ulos muovipurkista helpottuu! Miten yllättävä määrä tavaraa voikin välillä jäädä pullon sisälle ja näin arvoikkaista tuotteista sitä sisältöä varmasti haluaa mahdollisimman paljon käyttöön :)