Sain tänään Valmennuskeskuksen lääkiksen valmennusmateriaalit! JIHUU, voiko ihminen olla innostuneempi enää edessä olevasta, vuoden pituisesta projektista?! Laatikko sisälsi ennakkomateriaaleja: infokirjelmä, vanhoja valintakokeita ratkaisuineen, matemaattiset apuneuvot,ennakkotehtävät FYKEBI:stä, kohti opiskelupaikkaa-oppaan ja ensimmäisen osan laskusta. Edellä mainittu lasku toimii vahvistuksena kurssille ilmoittautumisesta, joten sen maksaminen on todella tärkeää!
Loppusumman saa maksaa joko osissa tai yhtenä klönttinä, omakohtaisesti suosin jälkimmäistä vaihtoehtoa, mikäli taloustilanne on ensi kuussa suotuisa. Kurssia ennen tulee olla luettuna tai ainakin kerrattuna lukion oppimäärä. Aloitin tämän projektin reilu vuosi sitten. Vielä työsarkaa riittää fysiikan perusteissa sekä kemian ja biologian syventävissä kursseissa.
Lukiohistoriastani kahden ollellisen asian verran. Lukioaikainen motivaationi, nykyiseen opiskeluun verrattuna, oli täysi nolla. Toinen fakta on, etten ole käynyt kaikkia vaadittavia, lukion luonnontieteellisiä kursseja. Edessä oleva urakka nykyisessä elämäntilanteessa on siis melkoinen. Ennen kaikkea aion kuitenkin uskoa mahdollisuuksiini, tekemällä parhaani ja positiivisesti psyykkaamalla itseäni ;) Yrittänyttä ei laiteta!
Seuraavaksi alkaa siis syväluotaava itseanalyysi opiskelutekniikka-matskujen parissa ja lukusuunnitelman teko, jota sitten tuleekin orjallisesti noudattaa seuraavat kuukaudet ;) Viikkojani rytmittää nyt kaksi kertaa viikossa toteutuva valmennuskurssi.
Tässä esimerkkikuva laatikon sisällöstä: