Kaikki ei aina mene kuin Strömsössä
Kokeilin tänään yllättää kumppanini ja leipoa hänelle herkullista piirakkaa työpäivän piristykseksi. Valikoin reseptiksi saamani hyvän ja helpon piirakka-ohjeen, jota voi varioida mielensä mukaan. Pakkasesta löytyi viime vuodelta itsepoimittuja mustikoita ja vatukoita, joten luvassa oli maukasta marjapiirakkaa, nam!
Loppuvaiheessa sain kuningasidean ja ahdoin koko taikinan marjoineen päivineen kauniiseen(=liian pieneen) vuokaan .Tässä kohtaa täytyy mainita että tuo taikina oli alunperin mitoitettu koko uunipellin pinta-alalle! Se sivuseikoista, siinä kohtaa kun tuo ihanuus oli muhinut puolituntia uunissa, nenäni tavoitti palaneen käry eikä suinkaan vastaleivottujen leipomusten herkullinen tuoksu. Tässä arvasin jonkin menneen hieman suunnitelmien vierestä..
Otin nopeasti tuotokseni uunista ja yllätyin miltä koko piirakka näytti! Se oli valunut sisuksistaan uunin pohjalle ja jäljelle jäänyt täyte lainehti kiisselimäisenä korpuksi kypsyneiden reunojen sisällä. Tarkammin havainnoituna koko keittiö oli piirakka-operaationi jäljiltä sotkussa, kirjaimellisesti täynnä jonkinasteista sekasortoa. Kyllä tässä kohtaa taisi itseltäni päästä nauru ja ajattelin mielessäni kuinka jakaisin tämänkin elämyksen kertomalla siitä blogissani. Hetkeä myöhemmin ulko-ovi aukesi ja yllätettävä henkilö astui sisään. Voi sitä toisen ilmettä kun yritin selittää mitä oli tapahtunut: "Mää ajattelin yllättää sut työpäivä jälkke, jote.. Yllätys!".
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjsTXUMofYzNS1WQuOTkoeNReKm8CzOKnEi9AZ1Xr0HI3DQIHLILSWh82osSXKdUTTyNnyUrXcj17BI5_wuQUYDVLkjX8KYyfHJ2hgb0R7AxXKVTqdxK7cf8Uq8g6qfWHRC0HhhmRdPx2g/s320/IMG_0003.JPG) |
Pizzaa vai piirakkaa? |
Oikeastihan tuo resepti on toimiva ja vika taisi olla leipurissa, joten lupaan tehdä tuon piirakka-reseptin vielä uudestaan ja julkaista silloin samalla ohjeen :) Nyt iltapalaksi hieman "juoksevaa-piirakkaa", viihtyisää maantai-iltaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti