Tänään se julkaistiin klo 15, nimittäin niiden onnekkaiden nimilista, joille ovet aukeaa lääketieteelliseen tiedekuntaan. Tällä kertaa en kuulunut tähän joukkoon.
Kävin keväällä hakemassa tuntumaa lääkiksen pääsykokeesta. Olin vuoden ajan lukenut pääsykoemateriaaleja ja koin osaavani vaadittavat asiat kohtalaisen hyvin. Tosin niitä osaamiani asioita ei nyt tänä vuonna juuri kysytty, sillä pääsykoe oli pääsääntöisesti aineistopohjainen, joten en saanut realista käsitystä osaamisestani (lähinnä laskeminen ja laskurutiini). Itse suoritukseni meni pisteiden osalta penkin alle, vaikka kokeessa olin optimistinen, suht itsevarma ja rauhallinen. En myöskään kokenut sen menneen erityisen heikosti. Jopa kokeen jälkeen jaksoin hartaasti uskoa tähän päivään asti minulla olevan hyvät mahdollisuudet päästä pisteille. Koin olleeni kokeen onnistumisen osalta realistinen, mutta ilmeisesti arviointikykyni petti pahemman kerran ja lopputulos tuntui nurkan takaa tulleelta täystyrmäykseltä.
Ainakin tästä jäi käteen se, että lukee seuraavan vuoden kokeisiin ilman ennakkoluuloja ja tarkempia pääsykoesuunnitelmia, kertaa asioita lisää ja ymmärtää kaiken olevan pääsykokeiden osalta mahdollista. Nyt aion panostaa enemmän lukemis- ja vastaustekniikan hiomiseen. Laskuja aion edelleen laskea ja todennäköisesti osallistun valmennuskursillekin :) Ja jotta jokin olisi myös varmaa, niin aion ensitöikseni tehdä uuden lukusuunnitelman, mutta ennen sitä aion nauttia kesästä. Syksyllä jaksaa sitten ladatuilla akuilla paremmin upottautua luku-urakan pariin. Tsemppihalit rannalle jääneille kohtalotovereille ja isot rutistukset niille, jotka onnistuivat kokeessa, olette paikkanne ansainneet!
"Paljo onnee kaikil hyväksytyil"-Maria Koo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti