keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Hyvää itsenäisyyttä+korvapuustia!


Eilen oli se päivä kun muistellaan menneitä, ollaan kiitollisia nykyhetkestä ja juhlitaan tulevaisuutta. Hyvää kotimaista itsenäisyyttä meille ja edesmenneille!

Itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin nukkua univelat ja leipoa pehmeitä korvapuusteja.




Korvapuustitaikina
50  g                      hiivaa
5  dl                      maitoa
2                           munaa
2  dl                     sokeria
2  tl                      suolaa
1  rkl                    kardemummaa
n. 16 dl                 vehnäjauhoja
150 - 200 g                 voita

täyte
100  g                   voita
1  dl                     sokeria
2  rkl                    kanelia

voiteluun
munaa

Pinnalle
raesokeria tai mantelirouhetta 


Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää munat, sokeri, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi.Alusta vähitellen loput jauhot taikinaan, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää lopuksi sulatettu voi.Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi (annoin omani kohota kaksi tuntia).

Kauli taikina kahdeksi 60 x 30 cm:n kokoiseksi levyksi. Levitä levyille pehmeä voi. Ripota pinnalle sokeri ja kaneli.
Kääri taikinalevyt rulliksi pitkältä sivulta. Jätä saumakohta alapuolelle. Leikkaa rullat terävällä veitsellä vinottain kolmikulmaisiksi paloiksi. Nosta palat pystyyn kapea kohta ylöspäin. Paina sormilla kapea kohta alas pöytään saakka. Näin leikkauspinnat nousevat ylös. Kohota liinan alla (annoin kohota tunnin).
Voitele kohonneet puustit. Ripota pinnalle mantelirouhetta tai hienoa sokeria. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa n. 8 min.














torstai 30. lokakuuta 2014

Mielenterveys

Mielenterveys on tärkeä aihe, mutta käsitteenä suhteellinen. Viime aikoina olen kaikkien edesottamuksien myötä uupunut. Lisäksi syksyn ja talven aika on kesäihmiselle vuosittainen haaste. Pitkäaikaissairauden puhkeaminen, sen liitännäis oireet/sairaudet, syömishäiriö, työttömyys ja lapsettomuus ovat tehnyt kaamoksen lisäksi elämäniloista nauttimisen melkein mahdottomaksi.

Lokakuu on vietetty pääosin mieli alamaissa, puhtia ei ole vain riittänyt kirjoittaa arjesta. Ja koenkin ettei ole mielekästä kirjoittaa negatiivista tekstiä, "Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, parempi olla hiljaa". Kyllähän täällä blogin takana arki pyörii ja hetkittäin löytyy niitä "kultakimpaleitakin", mutta pääosin energia valuu nyt nykyhetkestä selviytymiseen ja asioiden järjestämiseen. Uskon vahvasti elämän kantavan, niin kovia kouluja on jo läpi käyty ja sisimmässäni olen optimisti. Elämä vain välillä on.. vuoristorata!

Elämässäni on kuitenkin hyviä asioita ja koen saavuttaneeni sen mitä olen voinutkin, ja olen ollut varmasti tiettyjen asioiden suhteen onnekas. Nämä hyvät "perustat" kannattavat tällä hetkellä isompaakin murhekuormaa, siitä olen kiitollinen. Palaan asian heti kun näen tunnelin päässä enemmän valoa, siihen asti vietän ns. talviunta. 




Lämmintä syksyä kaikille!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Lapsettomuus

Yksi lähellä sydäntäni koskettavista aiheista on tunettu, mutta niin vaiettu aihe. Aihe on arka, vaikka koskettaa silti niin montaa ihmistä. Jokainen tuntee elämänsä aikana jonkun, joka joko tietämättömästi ja tiedostaen elää lapsettomana. Syitä voi olla monia. Lapsettomuutta aiheuttava tekijä löytyy yhtä todennäköisesti naisesta (n. 25 %:ssa) kuin miehestä (n. 25 %:ssa) ja molemmista n. 25 %:ssa tapauksista. Lapsettomuus jää selittämättömäksi (idiopaattiseksi) noin 25 %:lla pareista.

Lapsettomuus eli infertiliteetti tarkoittaa, että raskaus ei ole alkanut vuodessa, vaikka yhdyntöjä on ollut säännöllisesti. Tämäkin tarkoittaa että yhdyntä osuu optimaallisille päiville eli ovulaation aikaan.

Se mitä mitä itse voi tehdä ennen lääkärille menoa on tarkistaa omat terveystottumukset. Sekä ali- ja ylipaino heikentävät hedelmällisyyttä, joten painonhallintaan, terveelliseen ravitsemukseen ja sopivaan liikuntaan kannattaa molempien osapuolien panostaa. Tupakointi heikentää munasarjojen toimintaa sekä sperman laatua. Päivittäinen alkoholin käyttö voi johtaa siittiötuotannon häiriöön ja heikentää naisen hedelmällisyyttä. Raskautta toivottaessa pitäisi tupakointi lopettaa ja alkoholia nauttia vähäisesti.

Lääketieteellisiin hoitoihin lähdetään tutkimuksien jälkeen, joihin hakeutudutaan lääkärin vastaanoton kautta. Tutkimuksissa ensimmäisenä tutkitaan miehen sperma sekä naisen synnytyselimet gynekologisessa tutkimuksessa ja UÄ:ssä. Selvittelyä jatketaan tarvittaessa hormonimäärityksillä sekä munanjohtimien aukiolon varmistamisella. Hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti. Joskus vaihtoehtona ovat adoptio, toiminen sijaisvanhempina tai jääminen lapsettomaksi. Suomessa ei vielä "kohdunvuokraus" ole sallittua.

Lapsettomuusongelman ennaltaehkäisyssä tärkeimpiä ovat sukupuoliteitse tarttuvien tautien ehkäisy ja tehokas hoito.


Kuva

Hiljaiseloa.

Tässä on menty kuukauden ajan päivä kerrallaan. Tarkastellessani syvällisemmin tilannetta, voisin kuvailla syyskaamoksen vaikuttaneen mielialaani. Harmaata, kylmää ja masentavaa. Siinä kolme adjektiivia, jolla kuvailisin menneen kuukauden fiilistä. Tulossa on vielä useammaksi kuukaudeksi eteenpäin märkää, pimeää ja entistä kylmempää. Hyvä syy mennä talviunille, jos se vain olisi mahdollista!

Kuva

Edellinen kuukausi on ollut rankka monestakin syystä. Ensinnäkin läheisten ja omien sairastelujen lisäksi, tuleva työttömyys kuristaa kurkkua. Lopuksi, muttei vähäiseksi, motivaation puute pääsykoelukemiselle on kateissa. Olen alkanut pohtia että välivuosi lukemisessa tai jopa kokanaan unelmasta luominen olisi tervetullut. En tiedä mitä tulevaisuudessa tekisin, mutta nyt ei vain ole paukkuja perusasioiden ulkopuolisille jutuille. Pitää saada itsensä kuntoon, ennen kuin voi tavoitella korkeammalle.

Kuva

Tulevaisuudessa aion panostaa siis yksinkertaisiin asioihin: ruokailuun, elämänlaatuun, tässä ja nyt hetkiin, elämänkumppaniin, ystäviin ja ilonlähteisiini. Vähennän unelmointia ja alankin toteuttamaan niitä spontaanisti. Katsotaan meneekö syksy nopeammin ja kevyemmin mielin ohi?

perjantai 29. elokuuta 2014

Sykemittareista

Tervehdys jälleen. Syysflunssa on rantautunut tännekin ja blogia parahaillaan päivitetään sängyn uumenista. Olen taas innostunut välineurheilusta, mikä sen parempi motavaattori ja iskenyt silmäni sykemittareihin. Olen kyllä pidemmän aikaa harkinnut ostavani sykemittarin, mutten tiedä onko sille todellista tarvetta. Ehkä se on vain sisäinen esteetikkoni joka himoitsee kauniita ja värikkäitä esineitä, hah hah :)


Elixian indoor xycling-tunneilla on käytössä Suunnon sykeanturi, luonnnollisesti valinta kohdistuisi siis Suunnon mallistoon. Malleina silmääni miellyttävimpiä ovat Ambitit.

Syksyllä lanseerataan markkinoille Ambit 3 sarjat, näistä erityisesti Sport malli kiehtoo: Tyylikäs, näyttävä,  naisellinen ja paljon kaikkea hienoa tekniikkaa täynnä- sopii allekirjoittaneelle kuin nappi housun taskuun. Pään vaivaa aiheuttaa tietysti värinvalinta. Valkoinen on aina varma valinta, mutta onko kokovalkoinen liian tylsä? Vaihtoehtoisesti onko valkoisen, hopean ja vaalean punaisen-combo toimiva? Näiden kahden välillä olen keikkunut nyt kuukauden ajan.





 Kumpi miellyttää enemmän?






Hintaa näillä kelloilla on suunnilleen 500€. Investentointina maallikolle tämä on todennäköisesti liioiteltu ja jopa järjetön, mutta haluan aina olla "edelläkävijä" tekniikan suhteen ja pitää mahdollisuudet avoinna, tiedä vaikka ensi vuonna suorittaisin mini-triathlonin! Matkoilla tämän mittarin kanssa voi sukeltaa syvissäkin vesissä, seikkailla turvallisemmin (koska GePSi!) maastossa ja hyödyntää uutta bluetooth-ominaisuutta uidessa. Lisäksi mittarissa on integroituna lisää erilaisia herkkuja, osa enemmän hyödyllisiä ja osa enemmän viihteellisiä. Ambit 3:n aion hankkia tänä syksynä enkä malta odottaa koska voin käydä omani ostamassa! Sykähdyttäviä treenejä kaikille!

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Heinäkuun kuulumisia

Heinäkuu on jo elettyä elämää mutta ajattelin ihan omaksi mielenkiinnoksi palata hetkeksi takaisin.

Viime kuu on ollut haastava kuukausi, erityisesti useastakin syystä. Se on ollut täynnä iloisia asioita mutta myös muutakin. Ennen kaikkea kiireistä aikaa ja täynnä isoja päätöksiä.

1. Läheiset ihmiset ovat ennätysmäärällä rakastuneet, julkisesti julistaneet rakkauttaan ja menneet naimisiin. Useampi hääkutsui osui samalle päivälle. Paljon onnea kaikille uusille aviopareille!

2. Lääkistulokset tulivat ja uudet paikkansa ansainneet opiskelijat aloittavat syksyllä. Allekirjoittanut ei kuulu tähän joukkoon. Onnea valituille!

3. Työnantajallani alkaa yt-neuvottelut ja oma työsuhteeni päättyy. Alkaa siis uuden työpaikan etsintä.

4. Puolisoni täyttää pyöreitä ja juhlille tulee etsiä paikka sekä järjestäjä. Delegoin asiaa parhaillaan :)

5. On aika tunnustaa elämäntaparemontin menneen pieleen, jos lääkäri laittaa lähetteen ruokaterapiaan. Eletään päivä kerrallaan, panostetaan ruokavalioon ja vähennetään liikuntaa.

6. Festarit ja tapahtumat. Olen todella onneissani lähimmäisistäni ja kesästä. Nämä yhdessä ovat parasta!

7. Kesäloma ja matkat. Matkakärpänen taisi purra, sillä uuden matkan varaaminen kuumottaa jo..

8. Nimipäivä, näitä ei koskaan itse muista, mutta hyvä syy tulla taas hemmotelluksi.

Lisäksi muita tärkeitä asioita on ollut käsiteltävä, kuten läheisten sairastumiset ja omat asiat. Kaikesta huolimatta olen iloinen elämästä ja sen pienistä asioista. Toivon kaikille oikein hyvää loppukesää!

Kos

Kesäloma vietetty ja vihdoin kotona! Lomamatka vietettiin Kos-saarella all inclusive hotellissa. Kokonaisuudessaan matka oli ikimuistoisen ihana, mutta perinteisesti kommelluksilta ei vältytty. Tällä kertaa ei kyseessä ollut ruokamyrkytys, vaan ihan muut jutu :)



Tarkoitus oli varata loma vain pareille tarkoitettuun hotelliin eli K-16 ikärajalla. Lapsettomina koen suurtakin suurempaa nautintoa saadessani viettää lapsivapataa aikaa oman puolisoni kanssa. Tosin perheellisenäkin kokisin varmaan että loma on tarkoitettu lomaksi, ja silloin haluaisin jättää lapset hoitoon. Tai näin ainakin on helppo nyt ajatella :D

Lentomme laskeuduttua Kossin lentokentälle, aseman ulkopuolella meitä odotti matkanjärjestäjän opas. Hän kertoi meille suurinpiirtein sanatarkasti näin: "Valitettavasti hotellinne on vaihtunut, emmekä voi asialle mitään. Olkaa hyvä ja siirtykää bussiin nro X". Ymmärtäisin tällaisen, jos kyse olisi määrittelemöttömästä majoituksesta tai matkajokerista, mutta ei. Tässä kohtaa lehmänhermojani koeteltiin pahasti. Yleensäkään en jaksa oikein mistään suuttua ja pyrin aina hoitamaan asiat diplomaattisesti, mutta nyt tuli sanottua kärkkäästi takaisin. Jälkeenpäin oma käytös hävettää, mutta toisellakin osapuolella olisi parannettavaa tuossa informaation antamisessa. Lopputuloksena, meidät yön pimeydessä kuljetettiin jonnekin saaren hotelliin (jonka nimi meiltä meni ääntämme korottaessa ohi)..

Aamulla herättyämme ja auringon valaistessa hotellin ympäristön, emme meinanneet uskoa silmiämme. Meidät oli sijoitettu todella upeaan, K-16 hotelliin, joka todella teki positiivisen vaikutuksen. Näin jälkeen päin, parempaa emme olisi voineet toivoa. Uteliaisuuttamme kävimme tutustumassa alkuperäisesti suunniteltuun hotelliin ja huomasimme että se olikin family friendly-hotelli, joten meillähän kävi onni onnettomuudessa siis! Meidän nykyinen hotellihan oli alyttömän mahtava ja vastasi tarpeisiimme paremmin kuin täydellisesti.

Nykyinen hotellimme
Loma saarella oli todella rentouttava ja elämysrikas. Yhtenä päivänä vuokrasimme auton, kävimme jyrkillä vuorilla nauttimassa tuoreista merenelävistä, vierailimme kuumilla lähteillä, ratsastimme aaseilla, kokeilimme spa-hoitoja, ostimme tarpeellisia tuliaisia (hunaja, oliiviöljy, mausteet, bandana), tutuistuimme historiallisiin paikkoihin sekä yöelämään ja menimme jopa paikalliseen vesipuistoon. Tosin näihin seikkailuihin kuului palovammojen saaminen, auringonpistos ja jopa aivotärähdys. Myös aurinkoihottuma ja rikkinäinen hotellihuone rikastivat muistoillaan matkaamme. Näistähän vastoinkäymisistä joku voisi saada pilattua matkansa, mutta päätimme ettemme anna tuollaisten juttujen millään lailla häiritä.

Päiväretkiä tekevä merirosvolaiva
Paikallinen puhelinkoppi-mainos
Uudet bestikseni :)


Voisin koska tahansa lähteä tuolle saarelle uudestaan ja suositella hotellia muille. Ainoa mitä haluan painottaa on ostaa tuo all inclusive ja varata merinäköalallinen huone. Vaikka hotellilla oli suite-huoneistoja, johon kuului oma allas, näissä ei ollut hienoa merinäköalaa. Paras oli korkealla olevat huoneistot (joihin sai samalla hyvän pakara-treenin),josta oli upeimmat näköalat ja rauhallisin sijainti. Joka päivä uin isossa altaassa tunnin ajan ja tein päivittäiset aqua-gymtreenit, lopuksi oli hyvä mennä aamupala pöytään. Tämän jälkeen olinkin valmis päivän seikkailuihin! 

Kossia voi suositella perheellisille, sinkuille ja pariskunnille, sieltä löytyy kaikille jotakin. Ennen kaikkea, Kos on saari täynnä mukavia ihmisiä, hyvää ruokaa ja kauniita kreikkalaisia maisemia.


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Lomamatka

Vihdoin kesäilmat alkoivat, tovi niitä saatiin odottaa! Tämä hätiköijä ehti varata hintavan äkkilähdön Välimerelle, taattua aurinkolomaa, ah.


Tiedossa on mukava ja helppo allinclusive loma, jonne innostuksessani kävin shoppailemassa apteekin tyhjäksi. Tiedän että ostokset menivät liiallisuuksiin, mutta yhdestä ruokamyrkytysreissusta selvinneenä en voi vähätellä itsehoitotuotteiden voimaa. Yllä kuva, jossa noin puolet siitä pakollisesta tavaramäärästä.

Pakko-ostos oli myös uudet bikinit! Ostin samantien kahdet, auringonottoon ja vesiurheiluun. Näihin oon tosi tyytyväinen, ja kerrankin kroppa näyttää samalta sekä itseni että mallinuken päällä!

Yllättäviälisäkuluja tuli lentopaikkojen ja -ruokailujen varauksesta, vakuutuksista, rokotuksista ja lentokenttäkuljetuksista! Ei näitä tullut ajateltua kun matkaa varasi :)

Kertakaikkisesti upea reissu tulossa ja pakko ottaa runsaasti kuvia! Paljastan teille sitten myöhemmin matkakohteen, hieman jännitystä pitää olla ;)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Miksi hengästyttää?

Lupasin palata aiheeseen, koskien terveysuutisia.

Kun tämä elämäntaparemontti alkoi, aloitin päättäväisesti ja aika perusteista/pohjalta. Olen toki aikaisemminkin harrastanut liikuntaa, joten kuvittelin että kuntoni kohoaa nopeasti liikuntahistorian myötä. Tietysti rankka aloitus, radikaalit ruokamuutokset ja iso määrä päättäväisyyttä saivat aikaan sen että lähdin liikkeelle isoin suunnitelmin ja täydellä höngällä.

Kuva
Alkuun kaikki olikin odotetusti tahmeaa ja haastavaa, pian kuitenkin aloin huomaamaan edistymistä ja sain lisää bensaa liekkeihini. Jaksoi taas todella paljon enemmän, kun huomasi suunnitelman toimivan. Jatkoin täydellä innolla eteenpäin.

Kuva
 Pian alkoi vaivata edistymättömyys, sitä seuraavaksi palautumattomuus ja lopuksi liikunnan aikainen suorituksentason lasku. Alkuun en käsittänyt mistä oli kyse ja epäilin ylikuntoa, yritin lisätä prote
iinia. Tuloksia ei edelleenkään kuulunut. Vastukset treenatessa pysyi samoina, mutta  mikään ei auttanut. Päätin skarpata ja yrittää kovemmin.
 
Kuva
 Satuin samoihin aikoihin muissa asioissa käymään lääkärillä, ohimennen kerroin uudesta elämänmuutoksesta ja harmittelin etten ollut kehittynyt siihen tahtiin kuin oletin. Lääkäri kuunteli ja kiinnitti huomiota yksittäisiin asioihin, joista en noteraanut. Hän kysi oliko perheessäni diagnosoitu atopian lisäksi allergioita ja/tai astmaa? En ymmärtänyt asiayhteyttä, mutta vastasin rehellisesti kysymykseen.

Kuva
Kuva
Vastaukseni kuultuaan, minut määrättiin useisiin kokeisiin ja tutkimuksiin. Oli laboratoriotutkimusta, spirometriaa, pef-puhalluksia, lääkekokeiluja, jne. Parin kuukauden kuluttua sain tulla kuulemaan tulokset samaisen lääkärin vastaanotolle. Sain kuulla diagnoosiksi varmistuneen astman, joka oireilee etenkin rasituksen aikana. Tämä ilemtyminen tunnetaan kansankiellä paremmin "rasitusastamana". Hoidoksi aloitettiin kortisonihoidot, joita saan inhaloida loppuelämäni, sekä  tarv. avaavalääkitys. Astman alkuoireina, alunperin lääkärin vo:lle tuomani syy oli, ruoka-aine herkkyys. Olen tullut herkäksi pitkäketjuiselle tärkkelykselle, joita on mm. perunassa ja bataatissa.

Kuva
Nyt jälkeen päin ajateltuna, olen onnellinen että olen saanut hoidon, jolla saa vietettyä "normaalia" liikunnallista elämää eikä tarvitse kärsiä astman oireista. Ainoastaan harmittaa etten ymmärtänyt aiemmin mistä oli kyse, vaikka oireenkuva oli niinkin selkeä. Seuraavassa lueteltuna astman yleisimpiä oireita:yskä, liman nousu, hengityksen vinkuna sekä hengenahdistus. Etenkin tuo hengenahdistus oli vaikea erottaa normaalista hengästymisestä. Mutta jälkeenpäin ajatellen ero oli se, että koin ilman loppuvan ennen kuin voimani loppui ja tämä hengenhaukkominen oli syy miksi liikuntasuoritus keskeytyi.

kuva täältä
Kaikki joilla on usea samanlainen oire joko rasituksen aikana tai pitkään jatkuneena aamuyöstä, ne joilla on taustalla valmiiksi atopiaa, allergiaa(ruoka, siitepöly, eläin) tai perheenjäsenellä astma, ottakaa selvää astmasta (http://www.allergia.fi/, http://www.hengitysliitto.fi/, http://www.allergiaterveys.fi/fi/etusivu.html) ja tarvittaessa hakeutukaa lääkärille.

Kuva

Mitä kun tavoitehousut jäävät isoiksi?

Tavoitteeni elämänremontin suhteen oli ensisijaisesti kiinteytyä ja mahdollisesti myös tiputtaa elopainoa. Nyt kevään ajan kertynyt stressi on vaikuttanut erittäin voimakkaasti ja paino lähti tippumaan dramaattisesti.

Tänä aamuna painoni oli 52kiloa. Se on vähemmän kuin asetettu tavoite. Itseasiassa tavoitehousunikin jäivät isoksi. Jouduin ostamaan kokonaan uusia alaosia, joissa on kokoja XS ja 34. 


Rehellisesti, painon tiputukseen on vaikuttanut stressin lisäksi aiemmin mainitsemani "takapakki", joka liittyy terveyteen. Sain tämän terveysuutisen ohessa tietää ettei peruna sovi vatsalleni laisinkaan. Olen ollut siitä lähtien täysin perunattomalla ruokavaliolla ja tällaiselle herkuttelijalle se on ollut haastavaa. Käytännössä sipsit, ranskalaiset, muusi, uudet perunat, perunajauhot ja myös bataatti on täysin kiellettyjen listalla.

Toivon että painoni nyt pysähtyisi, muutoin joudun keskeyttämään treenailut ja menemään ravitsemusasiantuntijalle. Olen postaamassa terveysasiasta lähiaikoina ja toivon mukaan joku voisi siitä hyötyä.

Paljon kaikkea hyvää viime viikonloppuna valmistuneille ja vähän vanhemmillekin valmistuneille ;)

Kostea Jussi

Juhannus oli tänä vuonna kylmä ja tuulinen, ajoittain sai myös vettä niskaan. Perjantaina sattui han hetken ajan olemaan aurinkoista ja lämmintä, jopa 20 astetta. Ehdin räppäistä muutamia kuviakin ennen kuin synkkä pilveverho peitti taivaan.

Meri oli tyyni ja taivas kirkas
Tuli hetkellinen helle ja laitettiin aurinkovarjo pihaan.
Kalamies- ja uintijutut jäi sikseen. Ainoastaan mitä mökillä tarkeni tehdä oli polttaa takkaa ja syödä hyvin. Parasta Jussinvietossa oli seura ja villinä käyneet keskustelut maailman parantamisesta :)

Yöllinen tuuli oli heittänyt kaislat rantaan.

Rantasauna ja puukiuas=lyömätön yhdistelmä
Ihanaa oli huomata miten vanha ja hyvinpalvellut puukiuas sai jäädä eläkkeelle. Sen korvasi nyt 100 kiloa kevyempi rosteriversio ja löylyt oli mitä pehmeimmät. Uudessa, pienentyneessä kiukaassa myös paloturvallisuus oli huomioitu ja estetiikka oli mitä upein. Ensinnäkin sitä ei voi käsittää kuinka kaunis elävä tuli saunassa on, ennen kuin sen itse näkee lasiluukun takaa.. Noh ainakin romantiikka oli kohdillaan sateesta huolimatta ;)

Entinen 140kg puukiuas (tuttavallisemmin hapannaama) päivittyi uuteen 40 kilon versioon.

Toivottavasti teilläkin oli mukava Juhannus?

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Pieni pala aurinkoa.

Vihdoin sain ostettua himoitsemani hajuveden. Tässä tuoksussa yhdistyy kaikkien lempisitrushedelmieni combo: appelsiini, mandariini ja sitruuna. 
Kesäisin pidän kovasti kevyemmistä ja raikkaista tuoksuista, joita supsutankin päivän mittaan tiheästi. Mitä useammin saan yhdistettyä samaa tuoksua mukaviin tapahtumiin, sen parempi hajumuistijälki jää!


Talven tullen kaivan kesältä jääneet tuoksut ja nuuskuttelen niitä, jolloin voi assosioida mukavia muistoja. Esimerkiksi eräältä ulkomaanmatkalla käyttämästäni tuoksusta, palauduin mielessäni aina aurinkoiselle hiekkarannalle meren ääreen..

tiistai 27. toukokuuta 2014

Suuri koitos takana!

Tänään koitti se päivä kun koko vuoden kestänyt projektin tulos punnittiin. Voin sanoa että koe vaikutti edellisvuotta helpommalta, mutta tänään osaamiseni ei yltänyt vaaditulle tasolle. Tunnen samanaikaisesti syvää pettymystä että onnellisuutta siitä että annoin parhaani. 

Aamu alkoi lupaavasti pommiin nukkumisella, sillä olin koko yön jännittänyt ja valvonut. Uni ei vaan tullut, oikeastaan vasta aamuyöstä, pari tuntia ennen heräämiskelloa.. Ensimmäinen muistiinpano itselle: osta seuraavalla kerralla melatoiinia. Aamuisen myöhästymisen johdosta, kiskoin suuren moukarin kahvia (lue litra) ja unohdin eväät. Luentosalissa sitten raikasi närästävien mahahappojen ja nälän yhteinen kurina. Koko 5h meni sitten siihen kun nälkääni join vettä vesipullosta, jonka olin unohtanut edelliseltä päivältä treenikassin pohjalleni. Seuraukseni oli luonnollisesti krooninen vessahätä. Ja jotta aika ei suinkaan olisi käytetty hyödyksi, huomasin myös verensokerin laskevan. Tämähän on hyvä juttu juuri älykkyyttä vaativien tehtävien kannalta- tai sitten ei. 2. muistiinpano siis kuuluu: muista myös ottaa mukaan ne eväät! Kaikki meni kyllä niin nappiin että voi morjens. Ensi kerralla tietää aloittaa rakonkoulutuksen jo viikkoa ennen :)

Ehdin tehdä pikaisia huomioita kanssaolijoista kokeen aikana ja analysoin monen olevan todella herkästi häiritsevää tai häiriintyvää sorttia. Allekirjoittanut kuuluu jälkimmäiseen. Häiriinnyin jos joku loristeli termaristaan nesteitä mukiin, potki takana tuoliani, pudotteli laskimia tai joku vieressä rapisteli karkkipapereja.. Kolmas muistinpano kuuluu: ota korvatulpat mukaan

Koko lukuprosessia analysoiden, voin rehellisesti sanoa kevään tapahtumien vaikuttaneen lukumiseeni merkittävästi. Ehkä olisin tänään erottunut akoista, jos asiat olisivat toisin, ehkä en. En halua jäädä märehtimään asioita joille ei voi enää mitään, haluan aina uskoa parasta ja katsoa eteenpäin. Tiedän ainakin mitä aion tehdä, jos tänä vuonna ei tärppää. Tietty sama harrastus jatkuu syksyllä :)

Nyt paukut loppu, pakko kaatua sänkyyn. Ensikertaan!


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Hemmottelua.

Sain valmistujaislahjaksi hopeisen papuketjun ja onnittelukimpuksi salaattipuskan. Kuulostaa kornilta, mutta onneksi huumorintajuni ja elämäntapani menevät yhteen lahjojen kanssa. 

Kuva täältä
Kuva täältä

Kaulakoru on ensimmäinen kunnollinen kaulakoruni, jota voi käyttää sekä arjessa että juhlassa. Olen haaveillut jo tovin näyttävästä, ajattomasta ja ennen kaikkea tyylikkäästä korusta. Halusin myös koruun ehdottomasti koristeellisemman rengaslukon pelkistetyn ankkurilukon sijasta. Ko.oleva lukko mahdollistaa sen, että korua voi tehdä persoonallisemmaksi ostamalla siihen erilaisia riipuksia sekä tuo enemmän varmuutta kiinnipysymiseen. 
Kiinnitin huomiota myös korun painoon ja itsehuollettavuuteen. Mitä isompikoisempi ketju, sen painavampi. Tämän syyn vuoksi päädyimme onttoon ketjuun. Täyshopeaa voi myös kiillottaa kotona. Tässä kuvia papukaulakoruista.

Papuketju rengaslukolla. Kuva täältä.
 Ankkurilukko. Kuva täältä.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Nachohässäkkä

Teinpä yllätyksekseni kunnon roskamättöä päivälliseksi. Tämä elämys kulkee nimellä nachohässäkkä.


Yhdessä lusikallisessa on varmaan 100kcal, mutta on ainakin tuhtia ja makoisaa! Hieman muokkasin alkuperäistä reseptiä kevyemmäksi. Niin, Tähän kannattaa varata isompi vuoka.

600g jauhelihaa
1-2 sipulia
1tlk ananasta
0.5 paprika
10kpl:tta luumu- tai kirsikkatomaatteja
1prk keskivahvaa salsaa (pirkka)
1prk cheddardippiä (pirkka)
150g Juustoraastetta
1pss nachoja

Tähän voi lisätä esim. Maissia, porkkanaa, papuja, erilaisia sipuleita, pekonin palasia, halloumia, homejuustoa, sieniä, herneitä, ym. Täytteeksi.

Tärkeintä on paistaa jauheliha pannulla kunnolla, lisätä sipulit ja kastikeainekset. Lopuksi lisään joukkoon muut täyteaineet. Nachot tulevat vuuan pohjalle ja päälle lisätään jauhelihakastike. Lopuksi ripotellaan juustoraastetta. Laatikkoa paistetaan 5min ajan 250 asteessa. Nautitaan lämpimänä!



Alkuperäisen reseptin mukaan piti lisätä rasvaa ja suolaa, mutta olen sitä mieltä ettei tähän comboon sitä tarvita yhtään enempää. Tämä on nimittäin itsessään aika suolaista ja rasvaa tihkuvaa, kannattaa kokeilla ensin ilman. jokainen maustakoon sitten tarv. Sormisuolalla oman maun mukaan. Hyvää ruokahalua!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Vappuhulinat!

Vappu meni heittämällä ohitse, mutta mieleen jäi hyvät muistot ihanien ihmisien kesken:)

Vappuaatto aloitettiin työpäivän jälkeen tekemällä munkkeja. Simathan oli pullotettu jo hyvissä ajoin ja odottivat vain korkkausta! Itseasiassa, tämä oli ensimmäinen kerta allekirjoittaneelle kun piti valmistaa Vapun "sihijuomaa". Lopputulos oli makutuomareiden mukaan menestyvä, raikas ja liian nopeasti loppuva. Täytyy myöntää että itseä harmitti kyllä happojen puuttuminen. Monessa reseptissä lukee että pullot tulisi jättää löysällä korkilla tai kokonaan ilman, mutta kokeneempien siman keittäjien  mukaan optimaallisin hapokkuus tulee lasipullossa, jossa on tiivis korkki. Tietääkö kukaan miten on asian laita?


Vappurinkilät olivat parhaimpia ikinä, valitettavasti buffee-illallisen jälkeen napa ei enää paljoa herkkuja vetänyt. Illan ohjelmassa oli grillausta, karaokea ja lautapelejä. Intensiivinen keskustelu ruokapöydän ääressä oli myös jotain, mikä työ hymyn korviin.

Seuraavana päivänä, vappupäivänä, menimme isommalla porukalla piknikille, kuuntelimme musiikkia ja nautimme illasta elokuvista sekä hyvästä ruuasta.

Tässä vielä suosimani munkki- ja simareseptit:



40kpl:tta munkkeja
Tässä valmistui erä XXXL-munkkeja.

50  g hiivaa
5  dl maitoa
munaa
2  dl sokeria
2  tl suolaa
1-2  rkl kardemummaa
n. 16 dl (n. 1 kg) vehnäjauhoja
1 1/2  dl pehmeää voita
n.1 l                       rypsiöljyä   

 

Sokeroimiseen

hienoa sokeria+ vaniljasokeria 
Valmistusohje

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää munat, sokeri, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Alusta vähitellen loput jauhot taikinaan, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää viimeisenä pehmeä voi. Anna taikinan kohota peitettynä, vedolta suojattuna, kaksinkertaiseksi.
Aivan suussasulavia lopputuloksia!
Leivo taikinasta pikkupullia. Siirrä pullat uunipellille, jossa on leivinpaperi. Kohota pullat hyvin liinan alla. Muista tehdä kohonneisiin pullliin tehdään reikä ennen paistoa!
Kuumenna öljy padassa tai paksupohjaisessa teräskattilassa. Kokeile sen kuumuutta pienellä taikinan palalla. Öljy on riittävän kuumaa (170 - 180 asteista), jos taikina tulee kauniin ruskeaksi 1 - 2 minuutissa. Varo ylikuumenemista!
Paista muutama munkki kerrallaan. Käännä paiston puolivälissä. Nosta kypsät munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle.
Pyöritä munkit lämpiminä sokerissa lautasella tai paperipussissa. Tarjoa tuoreena.

Vinkkejä!

* Kypsennykseen käytettävän öljyn määrä riippuu padan / kattilan koosta.
* Varaa lieden lähelle kansi siltä varalta, että öljy kuumenee liikaa tai kuumaan öljyyn pääsee vettä.
* Siivilöi käytetty öljy jäähtyneenä takaisin öljypulloon. Säilytä jääkaapissa. Voit käyttää samaa öljyä 2 - 3 paistokertaan.
* Älä kaada vanhentunutta öljyä viemäriin vaan hävitä se tyhjässä öljypullossa sekajätteen mukana.
 
 
Siman ainekset:
Kuva täältä

4 l vettä
250 g Dansukker Fariinisokeria
250 g Dansukker Taloussokeria
1–2 sitruunan mehu
1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)
sokeria, rusinoita

Kiehauta puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Lisää loput vedestä sekä sitruunamehu joukkoon, anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva nestetilkkaan ja sekoita nesteeseen. (Varo ettei ole liian kuumaa!) Anna käydä huoneenlämmössä noin 1 vrk. Pullota sima. Lisää pulloihin 1 tl sokeria ja muutama rusina.

Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä käytä liian tiukkaa korkkia.

Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä valmistumisaika on noin viikko, huoneenlämmössä noin 3 päivää. Säilytä sima viileässä ja käytä noin viikon kuluessa.

Vinkki!
Jos haluat tummempaa simaa, käytä pelkästään Fariinisokeria (500 g). Halutessasi enemmän sitruunan makua, kuori sitruunoiden keltainen kuoriosa mukaan. Pese sitruunat huolellisesti ennen käyttöä. Siivilöi sima ennen pullotusta.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kukkassii, kukkassii



Kuva täältä

Kevät tarjoaa parhaillaan väriloistoa kukkasien muodossa, luonto on selvästi heräämässä. Ihanaa!
Vahvana esteetikkona saan ammennettua voimaa luonnossa olemisesta, jossa voi lenkkeillä perheen voimin, kuvata kaikkea koivun hiirenkorvista sammakon kutuun, kuunnella linnunääniä ja nauttia auringon lämmittävistä ensisäteistä. Alkukevät on alku kaiken kauniin.



Kuva täältä
Ensin alkoi mustarastas laulaa helmikuussa ja maaliskuussa maasta nousta leskenlehdet sekä krookukset. Sitten tuli tässä kuussa sini- ja valkovuokot. Tänään puhkesi koivu ja tämän huomasi myös allergikot ;) Seuraavaksi taitaakin sitten kasvillisuus kunnolla räjähtää kukkaan ja vihreä väri täyttää vielä toistaiseksi kaljun maan.



Muistakaa, nyt on hyvä aika istuttaa ne juhannusperunat ämpäreihin :)

Kuva täältä



maanantai 14. huhtikuuta 2014

Korkea kuume iski!

Huh heijaa, kolmas vuorokausi kuumeessa käynnistyi tänään. Joku pöpö iskeytyi perjantaina allekirjoittaneeseen ja nosti lämpötilan korkeaksi. Pahimmillaan sunnuntainalämpö kävi rimaa hipoen vajaassa 40 asteessa. (Ja kyllä, olin perinteisesti lomamatkalla silloin). Tänään tuo lämpö on laskeutunut 38 asteeseen ja yleisvointi on eilistä olotilaa parempi. Kotihoitona olotilaan olen mm. käyttänyt lepo- ja nestehoitoa sekä lääkitystä: särkylääkettä (Burana 800mg), vatsansuojalääkettä (Somac 40mg), nenän avaavaa sumutetta (Otrivin) sekä kurkkukipuun imeskelytabletteja (Bafusin). Lisäksi käytössä oli muita itsehoitotuotteita, kuten sarvikuono, monivitamiinit ja jäähdytyshoito=huoneen viilennys.

Näillä pärjäsin itsekseni ja olen varma että jokainen muukin pärjää, tärkeintä on vain erottaa koska tulee lähteä lääkäriin. Monesti ihmiset hätääntyvät jo silloin kun tuntevat olonsa "kuumeiseksi" vaikka lämpömittari näyttäisi vielä normaalia lämpöä. Tiedän että kipeänä ja kuumeisena olotila on mitä kurjin, mutta tiedän myös että tavallinen viruksen aiheuttama flunssa paranee itsekseen ajankanssa n. 2vkossa, kun taas lääkäri parantaa flunssan noin 14 päivässä. Valinta on siis selkeä.

Ajattelin tähän koota hieman yleishyödyllistä tietoa kuumeesta ja sen hoidosta, jotta kriteerit lääkärille menosta selkiytyisivät.

10 Faktaa:

1. Onko kuume vaarallista? Kuume sinänsä ei ole vaarallista. Kuume on elimistön normaali ja tarkoituksenmukainen reaktio tulehdustaudille. Useimmiten kuume on virustaudin aiheuttama, mutta myös bakteerit ja muut tulehdusten aiheuttajat voivat olla syynä.

2. Kuinka korkea ruumiinlämpö katsotaan kuumeeksi? Kun ruumiinlämpö kohoaa 38 asteeseen, se katsotaan kuumeeksi. Normaalilämmön rajana pidetään noin 37,5 astetta. Kehon lämpötila vaihtelee muun muassa mittauksen ajankohdan, lämpötilan, rasituksen ja vaatetuksen mukaan. Iltaisin lämpötila on korkeampi kuin aamuisin. Myös mittaustavoissa on eroja, esimerkiksi peräsuolesta mitattu lämpö on hieman korkeampi kuin kainalosta. Naisilla ruumiinlämpö vaihtelee myös kuukautiskierron mukaan.

3. Kertooko kuumeen korkeus sen syystä? Valitettavasti ei. Kuumeen rajuuden perusteella ei voi päätellä, onko kyse virus- vai bakteeritaudista. Joissakin virusinfektioissa kuume voi olla korkea, mutta vakavissa bakteeri-infektioissa taas melko matala. Tyypillisesti virustaudin kuume ei ole kovin pitkäkestoinen. Influenssassa kuumeilu voi jatkua 5–7 vuorokautta. Mononukleoosi-infektio puolestaan voi aiheuttaa jopa viikkoja kestävän kuumeen.

4. Onko kuumeesta hyötyä? Se on kiistanalainen ja epäselvä asia. Kuume nopeuttaa elintoimintoja jonkin verran, mutta toistaiseksi ei ole selvää näyttöä, että kuume vaikuttaisi mikrobien kuolemaan.
38,5 asteen kuumetta pidetään rajana – sitä korkeammasta kuumeesta ei ole lainkaan hyötyä. Mitä korkeammalle kuume nousee, sen haitallisempaa se elimistölle on. Mikäli lääkkeillä ei saada kehon lämpöä laskemaan edellä mainitulle tasolle, seuraavana päivänä voi ottaa yhteyden lääkäriin.

5.  Milloin kuumetta on syytä alentaa? Lääkkeet helpottaa oloa, mutta alle 38,5 asteen kuumetta ei välttämättä tarvitse alentaa. Lääke toki helpottaa oloa jo matalammillakin lukemilla. Kuume ja lääkkeet ovat elimistölle rasitus, joten myös lääkkeen ottamisen jälkeen olisi syytä levätä. Moni silti sinnittelee lääkkeen voimalla töissä.
Kun kuume nousee korkeammaksi, on viisasta ottaa lääkettä. Mitä lähemmäs 40 astetta kuume nousee, sitä enemmän siitä on haittaa elimistölle, 41 asteen kuume on jo vaarallista, 42 asteen hengenvaarallista.

6. Miten kuumeista tulisi hoitaa? Korkean kuumeen hoitaminen on tärkeää, sillä se rasittaa elimistöä. Kuumeen hoidossa lepo on ensisijaisen tärkeää. Kuumeessa hikoilu ja hengitystyö lisääntyy, joten nestettä tulisi juoda normaalia enemmän. Jo 1 asteen nousu lisää 1 litran verran nesteiden tarvetta. Kun kuume nousee kovin korkealle, huoneilmaa on hyvä viilentää tuuletuksella ja vähentää vaatetusta.
Kaikkein tärkeintä on lepo, sillä korkeassa kuumeessa elimistö on muutenkin rasittunut. Kuumetta voi alentaa esimerkiksi parasetamolilla, naprokseenilla tai ibuprofeiinilla. Kuumelääkkeiden annostusta ei pidä ylittää. Esimerkiksi parasetamolin yliannos voi vaurioittaa maksaa.

7. Minkälainen on kuumekouristus? Kuumekouristusta on vain lapsilla korkean kuumeen noustessa. Kuumekouristus on symmetrinen eli molemmat raajat kouristavat yhtä aikaa ja potilas menee tajuttomaksi. Kouristus kestää muutaman minuutin.
Jos aikuiselle tulee kuumeisena kouristus, on yleensä soitettava ambulanssi. Ellei potilaalla ole ollut epilepsiaa aiemmin, voi kouristuksen taustalla olla jokin muu syy, esimerkiksi keskushermoston infektio.

8. Saako kuumeisena ulkoilla tai saunoa? Saunominen ei ole järkevää, kun ruumiinlämpö on muutenkin koholla. Ulkoileminenkaan ei ole suositeltavaa. Kuumeessa pitää levätä, joten kannattaa tehdä vain pakolliset asiat. Yleensä korkeassa kuumeessa olo on niin kurja lihas- ja kurkkukipuineen, ettei itseään edes tee mieli rasittaa. Elimistöä kannattaa kuunnella silloinkin, kun on ottanut kuumetta alentavaa lääkettä.

9. Miksi kuume jatkuu vielä antibioottikuurin aloittamisen jälkeen? Bakteerit eivät reagoi kovin nopeasti lääkitykseen, joten ensimmäisen tabletin ottamisen jälkeen kuume ei vielä laske. Yleensä lääkkeen tehoaminen vaatii useamman päivän - mitä pidempi antibioottikuuri, sitä pidempi tehoamisaika. Joissakin infektioissa kuume voi lääkityksen aloittamisen jälkeen jopa kohota entisestään, kun bakteerit hajoavat. Keuhkokuumeessa kuumeilu jatkuu useita päiviä lääkityksen aloittamisen jälkeen sairaalahoidossakin.
Jos lääkityksestä huolimatta kuume jatkuu yli kolme vuorokautta, yleisvointi heikkenee, tulee hengenahdistusta, rintapistos tai kovia kipuja, lääkäriin on syytä mennä uudestaan. Perussairaiden kannattaa hakeutua kuumeen vuoksi melko herkästi lääkäriin.

10. Kuinka nopeasti kuumeen jälkeen voi aloittaa kuntoilun? Hyvä nyrkkisääntö on, että elimistön annetaan toipua yhtä monta päivää kuin kuumetta on kestänyt. Myös lääkekuuri kannattaa ensin syödä loppuun. Liikunta on hyvä aloittaa asteittain eli täyttä treeniä ei heti kannata salilla vetää.
Liian varhain ja liian kovaa aloitetusta liikunnasta tulee helposti epämiellyttävä olo. Lisäksi rasitus voi lisätä jälkitautien, kuten sydänlihastulehduksen, aiheuttamia ongelmia.

Lähteet: 
http://www.hus.fi/sairaanhoito/lasten-sairaanhoito/kun-lapsi-sairastuu/kuume/Sivut/default.aspx
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00793
 http://www.sairaana.com/sairaudet/kuume
http://www.sairaslapsi.com/sairaudet/kuume

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Matkakuume iski!

 
Kuva täältä
Nyt kun valmistuminen on lähellä ja taloudellinen "ahdinkokin" alkaa helpottamaan, olisi hienoin päätös palkita itsensä tästä uurastamisesta ulkomaan matkalla :) 

Kuva täältä
Rakastan matkustelua, suurella sydämellä !



Yhteinen aikakin on ollut opiskeluaikana kortilla, joten sitäkin tulisi nyt vaalia romanttisella lomalla. Molemmat pidämme matkailusta ja etenkin rantalomista, joissa riittää runsaasti aktiviteettia. Sydäntämme lähellä on retkeilyt, erilaiset ruokakulttuurit sekä erilaiset sosiaaliset tapahtumat, kuten golfaus, kalastelu, veneily, surffaus, snorklaus jne. Emme välitä niinkään auringon palvonnasta, shoppailusta tai museonähtävyyksistä.



Kuva täältä
Olemme pohtineet runsaasti erilaisia vaihtoehtoja ja koska viimeaikoina olemme runsaasti reppureissanneet aasiassa, sieltä suunnasta kiinnostaa ainoastaan Malesia. Muita mahdollisia kohteita ovat Australia, Malediivit, Karibian saaret, Meksiko, Florida ja Hawaiin saaret.

Australian ainutlaatuiset eläinlajit. Kuva täältä


Floridan Disney World. Kuva täältä

Malediivien atollit. Kuva täältä

Matkan pituus olisi noin 2-3 vkoa ja budjetti tulisi pysyä alle 5000 €. Olemme yleensä varanneet matkan alkuun lentojen lisäksi hotellin, joka helpottaa majoituksen löytymistä paikan päältä. Etenkin high season-kaudella tuntuu olevan vapaana olevia yösijoja rajoitetusti tai riippuu tietysti matkakassasta. Olemme tykänneet käyttää matkatoimistojen palveluita matkojen räätälöimisessä, mutta nykyisin erilaiset virtuaaliset matkapalvelimet ovat niin kehittyneitä ja luotettavia että pesevät helppoudellaan ja edullisuudellaan matkafirmat.

Malesiassa pärjäisi näistä ehdokkaista huokeammilla hinnoilla, mutta toisaalta eroaako se enää oleellisesti muusta Aasiasta? Toisaalta Austraalia olisi aika once-in-a-lifetime koska A) Se on näistä pitkälentoisin ja B) Kallein vaihtoehto. Jenkkilään olisi todella hienoa mennä, mutta siellä on NIIN paljon nähtävää ja koettavaa, että parin viikon matkaaika on aika absurdi ehtiä jokapaikkaan. Meksiko ja Karibia on sitten enemmän kumppanini haavepaikkoja, mutta itseäni mietityttää niiden paikkojen levottomuus ja huumetilanne. Hawaiin saarista haluaisin käydä ainakin Big Islandilla, Mauilla ja  Kauailla. Tämä tarkoittaa sitä että saarten välisiin välimatkoihin ja siirtymisiin uppoaa rahaa, aikaa ja stressiä. Valinta ei siis tule olemaan helppo ;)

Kuva täältä
Kuva täältä

Bon voyage teillekin!